maanantai 30. huhtikuuta 2018

Suomessa, keskiviikko 25.4.2018


Aamulla tapasimme kaikki jo tutuksi tulleella Kouvolan Utinkatu 85 kampuksella. Katselimme jokaisen maan tekemät esittelyvideot omista oppilaitoksistaan, opetuksen sisällöistä ja muustakin ympäristöstä. Videot olivat toinen toistaan mielenkiintoisempia ja niistä välittyi hyvin kuva erilaisista oppimisympäristöistä.

Videoiden jälkeen suuntasimme ajatuksemme pohtimaan mitä olimme oppineet hankkeen aikana ja erityisesti millaisia samankaltaisuuksia ja erilaisuutta olimme eri maissa kohdanneet.

 
Huomasimme, että paljon on kulttuurisia eroja esimerkiksi hygieenisyydessä ja työpaikkojen ympäristöissä. Totesimme esimerkiksi kuinka erilaisia ovat päiväkotien oppimisympäristöt eri maissa tai millaista potilaiden kohtaaminen on eri maissa. Huomasimme eroja toimintatavoissa, mutta totesimme myös että todella paljon on samankaltaisuutta perusasioissa.

Kokkiopiskelijat tarjosivat jälleen maittavan lounaan Pikku-Kokissa ja keskustelu jatkui vilkkaana lounaan lomassa.

Iltapäivän täytti Multiplier Event, jossa esiteltiin kahden eri hankkeen tuloksia. Tilaisuus oli nimetty Abroad with no problems, Cleanliness through the games - tapahtumaksi. Tilaisuuteen oli kutsuttu opettajia, opiskelijoita, työelämän edustajia ja kaikkia, joita kansainvälisyys kiinnostaa.


Ilmoittautumisen jälkeen osallistujat siirtyivät auditorioon, jossa nämä kaksi hanketta esiteltiin.




Aluksi esiteltiin meidän oma hankkeemme European Learning Pathways for Social and Health Care. Sujuvasanainen Tanja esitteli hankkeen tavoitteita ja tuotoksia. Tämän jälkeen hankkeessa mukana olleet eri maiden edustajat kertoivat videoiden, diojen ja luentojen avulla omien maiden oppilaitoksista ja työssäoppimisen mahdollisuuksista sekä kokemuksistaan hankkeesta. Jokainen esittelijä tuntui olevan erittäin tyytyväinen hankkeeseen ja piti sitä tärkeänä ja avartavana kokemuksena.

Esityksen jälkeen siirryimme aulaan, johon oli pystytetty pieniä "kohtaamispisteitä". Näillä pisteillä opiskelijat esittelivät omia kokemuksiaan kv-vaihdoista eri maihin sekä pelejä, jotka liittyivät toiseen hankkeeseen.


Kohtaamispisteissä käytiin runsaasti keskustelua ja opiskelijat esittelivät innostuneesti omia kokemuksiaan. Myös paikalla olleet kansainväliset vieraat olivat hyvin kiinnostuneita opiskelijoiden kokemuksista.


Keskustelujen lomassa oli tarjolla myös virkistystä jälleen opiskelijoiden valmistamien maukkaiden cocktail - palojen ja kahvin myötä.


Mukaan sai myös materiaalia liittyen Erasmus + -hankkeisiin.


Virkistävien keskustelujen ja tarjoilujen jälkeen siirryimme jälleen auditorioon kuulemaan toisesta kiinnostavasta hankkeesta: HIT Hospital cleaners Innovative Training. Hankkeessa on laadittu sairaalasiivouksen opetukseen laadittua mobiilipeliä ja arviointimenetelmää. Pääsimme myös kokeilemaan peliä, vaikka se oli vielä hieman keskeneräinen.



Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja monipuolinen päivä.

Kirjoittanut Merja Mutru

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Suomessa, 24.4.2018 tiistaiaamu

 Tiistaiaamu alkoi vieraiden saapumisella Kouvolasta Lahteen klo 8.47 junalla. Tanja Kantanen ohjeisti heitä niin tottuneesti, jotta jokainen pääsee turvallisesti perille eksymättä porukasta.

Sää oli tänään hieman kolea ja sateinenkin, mutta onneksi vieraat olivat pukeutuneet lämpöisesti ja sään mukaisesti.
 Ensimmäinen kohteemme oli Lahden ja Nastolan puolessa välissä sijaitseva Kaarisillan toimintakeskus. Kaarisilta r.y. on vuonna 1986 luotu valtakunnallinen yhdistys, joka on perustettu erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien aloitteesta. Yhdistys ylläpiäää erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taide-, kulttuuri- ja liikuntapainotteista taide- ja toimintakeskusta. Vuodesta 2003 on Kaarisillassa järjestetty musiikki- ja kuvataidealan ammatillista koulutusta. Ammatillinen koulutus järjestetään yhteisyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa.

 Art Kaarisilta -galleria toimii Sanomatalossa Helsingissä, sen toiminta on aloitettu vuonna 2009. Art Kaarisillan tavoitteena on luoda vuoropuhelua taiteilijoiden, yleisön ja taidemaailman välille. Tarkoituksena esitellä mielenkiintoista, korkeatasoista taidetta sekä edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa taiteilijoiden välillä. Galleriassa esitellään erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden töitä samanarvoisesti muun taidemaailman kanssa.
 Opiskelijoiden tekemää kuvataidetta, taidekäsitöitä ja keramiikkaa on Kaarisillassa esillä monipuolisesti eri rakennuksissa. Toimintakeskuksen toimintaan osallistuu aktiivisesti noin 100 henkilöä, ja henkilökuntaa Kaarisillassa on noin 40. Toiminta-ajatuksen perustana ovat eettiset ja esteettiset arvot, elämän ja yksilön kunnioittaminen. Opetus on pääasiassa ryhmätyöskentelyä, jossa jokaisen henkilökohtaiset mieltymykset ja mahdolliset rajoitukset otetaan huomioon.
                                        
                                         
                                         Opiskelijoiden tekemiä maalauksia ja keramiikkatöitä Kaarisillan tiloista.

Tämän aamupäivän aikana meille kaikille selvisi se, miten Kaarisillassa  on järjestetty erityistä tukea tarvitsevien nuorten taide-, kulttuuri- ja liikuntapainotteinen ammatillinen koulutus.

Kaarisillan vierailun jälkeen vieraat siirtyivät Lahteen Salpauksen Kulinaari ravintolaan lounaalle.