torstai 25. tammikuuta 2018

Keskiviikko 24.1.2018


Loppuviikon sää
Pilvinen aamu alkoi 15 kilometrin automatkalla Békéscsabasta historialliseen Gyulan kaupunkiin. Tämä kaupunki on voittanut Unkarin aurinkoisimman kaupungin tittelin, vaikka tänään emme aurinkoa nähneet.

Gyulan tiililinna järven rannalla

Gyula on suosittu unkarilaisten vapaa-ajanviettokohde, myös saksalaiset omistavat siellä "mökkejä".

Kaupunki on kuuluisa 1500 luvulta peräisin olevasta tiililinnasta sekä kuumista lähteistä. Linnan lähellä on myös kylpylä.  Unkarin kansallishymnin säveltäjä on syntynyt Gyulanissa.






Hoitohenkilökunnan ikäjakauma

Vierailimme aamupäivän BMKK Pándy Kálman Gyulan sairaalassa, joka on perustettu jo vuonna 1846. Saimme kattavan esittelyn sairaalan toiminnoista ja organisaatiosta. Mónika teki kovan työn kääntäessään unkarinkielisen 88 dian esityksen englanniksi. Suuri kiitos Mónikalle!

Unkarissa ollaan huolissaan siitä, että hoitohenkilöstö ikääntyy vauhdilla.
Noin 18000 henkilöä on jäämässä eläkeelle lähivuosina. Hoitoala ei houkuttele nuoria: usein sairaaloissa vanhat tilat ja rakennukset, työ huonosti palkattua, fyysisesti ja psyykkisesti raskasta. Hallitus on laatinut n.20 kohdan ohjelman, jonka avulla kannustetaan ja motivoidaan hoitajia pysymään valtion sairaaloissa, sekä nuoria hakeutumaan hoitoalalle.

Sairaalan logo 

Lounaan jälkeen siirryimme takaisin Békéscsabaan, jossa sijaitsee BMKK Pándy Kálman Békéscsaban sairaala. Iltapäivällä tutuistuimme tähän sairaalaan, joka parin minuutin kävelymatkan päässä Munkácsy hotellista. Nämä kaksi monialaisesti erikoissairaanhoitoa tarjoavaa sairaalaa yhdistyivät kaksi vuotta sitten. Yhdessä ne muodostavat Unkarin neljänneksi suurimman erikoissairaalan. Esittelyn lisäksi kiertelimme eri osastoilla molemmissa sairaaloissa. Erityisesti Gyulanin sairaala muodostuu monista eri aikaudella valmistuneista rakennuksista. Alla kuvia uusista sekä vanhemmista  tiloista.

 Aamupäivän esitys BMKK Pándy Kálman Gyulan sairaalassa

Sairaalan ylihoitaja-rouva oli itse tehnyt upean takkinsa:-)

Uudesta rakennuksesta vanhaan 



Perhehuone lastenosastolla


Iltapala

Iltaan kuului kultuuriohjelmaa Árpad Pálinka Housessa. Unkarilaiset juovat pálinkaa ennen ruokaa, ruokailun aikana ja sen jälkeen:-) Kuulimme esityksen pálinkaan valmistuksesta ja maistelimme eri makuja. Yllätykseksemme talossa meille tarjottiin myös iltapalaa.

Ilta ei vielä päättynyt pálinkan maisteluun, vaan me ahkerat suomalaiset pidimme verkostokokousta klo 19.30-22.15. 
Tämä (-kin) oli mielenkiintoinen, monipuolinen ja työntäyteinen päivä, onneksi viikko jo puolessa!

Keskiviikon bloggaajat olivat Arja ja Heli.
Koko ryhmä Árpad Pálinka Housessa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti