torstai 25. tammikuuta 2018

Day at Szent-Györgyi Albert Secondary Vocational School




H elteisenä päivänä aloitimme kello yhdeksän.
A amu alkoi kävelyllä koululle, kuten jokapäivä.
A pua, opettajat ensiksi oppitunnille.
V astassa innokas hoitotyönope ja noin 20 vielä innokkaampaa opiskelijaa.
A loitettiin kevyesti haavanhoidon teorialla:
H aavoja on erilaisia
O ngelmallisia voivat olla amputaatiot
I hanaa on löytää niille oikea hoito
T uffereita, puhdistusta, jodia ja sidontaa on Unkarin tyyli.
O tteet on lähes samat kuin meillä Suomessa.



M onika kertoi Unkarin vaihtoon liittyvistä asioista.
O ltiin hiljaa kiltisti ja kuunneltiin.
N ytpä tuli nälkä ja palattiin taas hotellille, tietenkin kävellen.
I hanan organisoidusti saatiin tilatut lounaat.
K unnon herkkuja jokaisen makuun
A h, pääsispä päiväunille sanoo suomineito,Siestasta unelmoi Espanja ja Malta.



R ouva Malta kertoi saaren liikkuvuuksiin liittyvistä asioista ja 365:sta kirkoista kelloineen.
O nnistui puhumaan kaksi tuntia hypnoottisoiden meidät.
S ekä naurattamaan meitä 16 vuoden konservatiivisella kokemuksella.
A urinkoa, työtä odotettavissa, liputettuna nuorimmat tulokkaat.
N ursing studentit tekevät toppia 30-35 tuntia viikossa.
N e tuo tullessaan työvaatteet, kengät ja nimineulat.
E hdottoman tärkeää on yhteinen kommunikointi ja opiskelijoiden hyvinvointi.





S uhteellisen rankan päivän jälkeen
H otellille
O stoksille
P äikkäreille (siesta)
P unkulle
I nnovoimaan
N auttimaan vapaasta ja
G ymille


Viikko on ollut todella mukava ja antoisa. Paljon olemme saaneet uutta tietoa ja kokemuksia. Kansainväliset ja suomalaiset ystävät ovat tuoneet iloa, rikkautta ja ymmärrystä elämään ja suomalaisten harmaaseen arkeen.
Kiitos, Thank You, Gracias, Köszönöm! Laura & Tuula from Salpaus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti